top of page

"..you put your arms around me and I'm home.."

   Vauvakuvaukset toteutetaan oman kotinne rauhassa ja varaan aina reilusti aikaa, jotta vauvaa ehtii syöttämään ja sylittelemään aina tarpeen mukaan. Teen vauvakuvauksia vuosien kokemuksella, eikä vähäunisinkaan tapaus ole koskaan jäänyt kuvaamatta. Vauvan ensimäiset päivät kiitävät ohi kuin huomaamatta ja myöhemmin on ihana katsoa kuvista, kuinka pikkuinen hän juuri maailmaan saapuessaan olikaan! Kuvaan mielelläni myös isosisaruksia paijailemassa uutta sisarustaan ja ohjaan kevyesti myös vanhempia sylittelemään vauvaa, jotta koko perheestä saadaan ajattomat muistot. Kotikuvauksissa pidän myös dokumentaarisemmista ja rennoista kuvista, joita voidaan ottaa koko perheellä vaikka sohvalla vauvaa sylitellen tai keittiössä halaillen!

   Ennen kuvausta mietitään yhdessä, millainen on juuri se teidän toiveiden kuvagalleria ja saapuessani luoksenne katsotaan, missä se parhaiten saadaan toteutettua! Minua varten ei todellakaan tarvitse siivota koko kotia, vaan voimme kuvauspaikkaa valitessamme miettiä, tarvitseeko joitakin tavaroita siirtää taustalta, mutta muutoin mennään täysin toiveidenne mukaan ja kuvissa saa elämä näkyä!

bottom of page